Aamulla olin niin kuolleen näköinen, turvonnut ja väsynyt. Skippasin aamupalan ja raahustin kouluun. Mulla oli ihan outo olo koko päivän, ihankun en olisi olemassa. Hymyilin ja nauroin. Söin. Miksi? Tiesin että mun pitää syödä kotona, joten kusin tän päivän.
Kotona mua odotti ruoka lautasella. Ja äiti vahti vieressä että syön. No, se lähti kotoa ja mä jäin kotiin. Yritin kaikkien keinojen kautta oksentaa sen paskan pois, mutta arvatkaa onnistuinko...
Huomenna mä meen suoraan koulusta kaverille, joten voin skipata äidin katseen ja ruoan. Tää tuntuu niin hyvältä. Musta tuntuu paljon paremmalta kun mulla on kontrolli siihen mitä teen.
Mun pitäis hankkiutua eroon karkeista, jotka mulla on täällä, koska se on aina ollut mun heikoin kohta, enkä enää ikinä halua nähdä niitä numeroita vaa'assa. Never.
Mä ajattelin tehdä huomisen suunnitelmat valmiiksi tänne, koska musta tuntuu pahemmalta tulla pettämään teidät täällä sitten julkisesti.
Aamu-
Koulu- vähän. Vähän. Vähän sitä ruokaa.
Ilta- (joskus klo 19-20) omena.
Eiköhän tolla mennä, toivoisin et mun motivaatio pitää heti alusta asti.
Toivotaan parasta. Käyn aamulla rakkaan ystäväni vaa'an luona katsomassa ne hirveät luvut. Saman teen illalla. En usko, että uskallan vielä ilmoittaa ne täällä, mutta yritän kertoa teille painoni heti kun vaan pystyn.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti